maanantai 1. joulukuuta 2014

Teemakuu paketissa

Mahtava marraskuu on nyt taputeltu ja treenimääräksi tuli 30 tuntia. Tämähän ei ole määrä eikä mikään triathlonin harrastajille, mutta olen aloittelijana tyytyväinen siihen, että sain viikkotasolla tuplattua alkuvuonna liikuntaan käyttämäni ajan. Olin marraskuussa kolmena viikonloppuna reissussa ympäri Suomea, mikä hankaloitti harjoittelua hieman. Muuten tunti liikuntaan päivässä löytyi helposti ja vei huomiota pois pimeydestä.

Lajeista saliharjoittelun ja kuntopiirin (=seuran lihaskuntojumppa) yhteenlaskettu osuus oli kärjessä, hopea- ja pronssisijoilla olivat juoksu ja sisäpyöräily. Uinnin osuus jäi harmittavan pieneksi, hallille lähtemisen kynnys on huomattavasti suurempi kuin lähisalille kävelyn tai juoksemaan lähdön. Kokonaisvaltaisen venyttelyn määrän lisääminen ei myöskään tekisi pahaa, yksi kertakin teki jo niin hyvää kropalle.


Mahtavan marraskuun liikunnat lajeittain.


Suuri osa harjoittelusta tapahtui matalalla sykkeellä ja tasavauhdilla, jatkossa pitää miettiä tarkemmin harjoitusten sisältöä, lajien painotuksia ja treeniviikkojen teemoja (teho-, määrä- ja kevyiden viikkojen vuorottelu.) Tärkeintä on, että nyt päivittäinen liikunta –rutiini on hyvää vauhtia muodostumassa. Kokeilin äänikirjan kuuntelua salilla pyöräillessä, Jonas Jonassonin ”Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi” viihdytti niin, että tunti hujahti nopeasti.



Korvissa raikaa Kari Ketosen lukijaääni.

Viimeisellä viikolla otin loppukirin harjoittelussa ja treenitunteja kertyi 10 tuntia 15 minuuttia. Maanantain juoksuharkkojen jälkeen nilkka alkoi hieman aristaa, joten lopetin harkat etuajassa ja jätin juoksun pois loppuviikoksi. Kylmägeeli on myös ollut avuksi. Hieman yllättävänä uutena jomotuksena tuli häntäluukipu, jonka todennäköisesti aiheutti soutu. Muuten vältyin isommilta vekeiltä.

Juoksutekniikkaharkkojen lisäksi marraskuun viimeinen viikko kului näissä merkeissä:
  • pyöräily 2 h 45 min
  • soutu 1 h 55 min
  • lihaskunto ja sali 3 h 15 min
  • kävely 1 h
  • venyttely 45 min

maanantai 24. marraskuuta 2014

Juminen viikko

Kolmannen viikon aloitin kahdella lepopäivällä mutta maanantaina tulikin sitten kunnolla kuormitusta. Juoksukerhon tekniikkaharkat olivat rankimmat pitkään aikaan ja niiden aiheuttama reisijumi alkoi hellittää vasta loppuviikosta. Liikkeellelähtö ja rappusten kulkeminen tuntuivat vaikeilta joka kerta... Tiukimmat harjoitteet olivat varmaan ylämäkeen tehdyt ”mäkihyppyponnistukset”.

Pururadalla alkaa jo pikkuhiljaa paleltaa, joten toivottavasti tekniikkatreenit siirtyvät pian Pirkka-halliin. Sitten pääsee pyöränikin pitkästä aikaa tositoimiin yhdistelmäharjoituksissa.

Maanantaina kävin ensimmäistä kertaa seuran kuntosalivuorolla Nokian uimahallilla. Ystävä ystävällisesti opasti liikkeiden teossa, sillä kaikki niistä olivat uusia itselleni. Tein mm. kolmea uintilihaksiin kohdistuvaa liikettä erittäin pienillä vastuksilla ja seuraavana päivänä kropasta tuntui löytyvän aivan uusia kipeytyneitä alueita. Ylipäätään liikkeet olivat tehokkaita ja sellaisia, joita en itse olisi keksinyt tehdä.


Maton tahtiin marssintaa.

Alkuviikon jumia hoidin kevyttehoisella liikunnalla. Juoksumatolla kävellyt rivakat treenit ja matalalla vastuksella tehty tiheä spinningpyörän polkeminen vetreyttivät jalkoja hieman. Soudussa tapahtuva reisien koukistuminen oli aluksi tuskaa mutta auttoi sekin.

Perjantaina oli vauhtikestävyyslenkin vuoro. Olen vähitellen alkanut nostaa juoksussa kadenssia eli askeltiheyttä. Aiemmin kadenssi on suunnittelematta asettunut 80:een mutta lyhyempiin askeliin ja tiheämpään tahtiin keskittymällä olen saanut sen keskimäärin 86:een. Suuremmalla tiheydellä juoksu tuntuu yleisesti rullaavan paremmin, mitä nyt perjantaina lenkin lopussa yllätti harvoin esiintyvä pohjekramppi.

Wiz Khalifan tyyliin "Black and Yellow".

Tässä viikon liikuntasaldo, yhteensä 6 tuntia 45 minuuttia:

  • juoksuharkat 60 min + VK1-juoksu 75 min
  • PK-kävely 30 + 40 min
  • sisäpyöräily 60 min
  • soutu 30 min
  • TT226-kuntosaliharkat 50 min + lihaskuntojumppa 60 min

perjantai 14. marraskuuta 2014

Triathlonharrastaja tatamilla

Hyvin hurahti marraskuun toinenkin viikko. Vettä ja lunta on tullut mutta liikunta maistuu edelleen. On kyllä loistavaa, että triathlonharjoitteluun löytyy monta lajivaihtoehtoa ja sisäharjoittelun mahdollisuus. Sää ei ole hyvä syy olla treenaamatta vaikka kuinka mukavuudenhaluinen olenkin.

Pääsin keskiviikkona testaamaan pitkästä aikaa uutta lajia, kun Tampereen Judo ry tuli työpaikallemme antamaan näytetunnin kyseisestä itämaisesta kamppailulajista. Ensin ohjaajat kertoivat lyhyesti lajin historiasta ja harjoittelutavoista. Judo-sana tarkoittaa muuten ’pehmeää tietä’.

Alkulämmittelyn, venyttelyn ja muutaman lihaskuntoharjoitteen jälkeen päästiin harjoittelemaan turvallisesti kaatumista eli hallittua alastuloa, ukemia. Ideana on yrittää ehtiä laskemaan kehon painopiste alas (takapuoli lähelle kantapäitä) sekä välttää käsikosketusta maahan (ranteilla vastaanottamista). Oikein hyödyllinen taito nyt liukkaiden kelien lähestyessä.


Tatami tömisi ukemia harjoitellessa.

Kaatumisen harjoittelua tärkeämpää on kuitenkin tasapainon säilyttämisen treenaus. Judossa ei lyödä eikä potkita, vaan vastustaja yritetään saada pois tasapainoasemastaan mm. heitoilla ja sidonnoilla.Voima lähtee keskivartalosta, joten vahvoista korsettilihaksista on apua. Lopuksi kokeiltiin, kuinka irrottautua erilaisista sidonta- ja puristusotteista. Parhaassa tapauksessa näitä oppeja ei joudu koskaan käyttämään, mutta pienikin muistijälki testatuista harjoitteista voi tositilanteessa auttaa.

Itselle vieraan lajin kokeilu on hauskaa vaihtelua ja eräällä tavalla yleissivistävää: yksikin kerta antaa pienen vilauksen lajin kulttuuriin ja käytäntöihin. Parin viime vuoden aikana olen päässyt testaamaan mm. seinäkiipeilyä, kirkkovenesoutua, erilaisia tanssitunteja sekä hot joogaa, ja mielelläni jatkan kokeilua.

Judotunnin lisäksi liikuin kuluneella viikolla näin:
  • kuntosali 45 min, TT226-lihaskuntojumppa 60 min
  • juoksu 40+30 min, juoksuharkat 50 min, kävely 25 min
  • sisäpyöräily 50 min
  • uinti 30 min
  • soutu 30 min

Kokonaismääräksi tuli seitsemän tuntia.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Myöhäistä marjanpoimintaa

Aloitin teemakuukauden pikkupakkasessa 75 minuutin peruskestävyyslenkillä, joita harrastan turhan harvoin. Sain keskisykkeen pysymään nippanappa PK-rajani (143) alapuolella, mutta juoksutahti on tällöin todella hidas (7:30 min/km). Muistelen luvun olleen saman neljä vuotta sitten kun aloitin juoksemisen, joten tässä asiassa kehitystä ei ole tullut.

Päkiöissä tuntui pientä kipua lenkin jälkeen, mitä ei normivauhtisessa juoksussa tapahdu. Ehkä pidempikestoinen päkiän maakosketus oli syynä jomotukseen. Askelta joutui myös hieman varomaan liukkailla tiepätkillä, talvijuoksukenkiä kun en omista. Muu itsenäinen harjoittelu koostui spinning-treenivideon tahtiin tehdystä sisäpyöräilystä (yhteensä 90 minuuttia), soudusta (30 minuuttia) ja saliharjoittelusta (yhteensä 45 minuuttia).


Soutaa, huopaa.

Seuran yhteisharjoituksissa kävin uintitekniikkaharkoissa (60 minuuttia). Hallivuorolla riitti väkeä niin paljon, että sain ensimmäistä kertaa terapia-altaasta iso allas -komennuksen, tosin vain vartiksi. Jälleen harkkojen painopiste oli minulla (yllätys, yllätys) kädenkäännössä.

Samana päivänä treenasin työpaikan juoksukerhossa tunnin verran tekniikkaa paremmaksi. Reidet saivat lisää voimaa mm. todella tehokkaalla marjanpoimintaliikkeellä. Ylämäkeen tehdyt syväkyykkyhyppy + juoksukiihdytys –yhdistelmät olivat myös kova sana.

Ensimmäisellä viikolla liikuntatavoite täyttyi yhteistuntimäärän ollessa kuusi tuntia.

perjantai 31. lokakuuta 2014

Ikävä lokakuu, mahtava marraskuu?

Lokakuu ei juurikaan tarjonnut kirjoittamisen aihetta, sillä treenaaminen jäi vähälle flunssaviikon, työmatkojen ja yleisen kiireen vuoksi. Huomenna koittava marraskuukaan ei pimeytensä ja koleutensa vuoksi innostaisi liikkumaan, mutta tällä kertaa kokeilen siihen ’fight fire with fire’ -tyyppistä lähestymistapaa.

’Mahtava marraskuu’ on minulle teemakuukausi, jonka aikana liikun keskimäärin tunnin päivässä pitäen kuitenkin yhden lepopäivän viikossa. Huikkaan lyhyesti kunkin liikunta-annoksen tunnelmat Twitterin puolella. Tarkoitus on saada itseni liikkeelle silloinkin kun sohva, viltti ja kirja tuntuisivat huomattavasti houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Parhaimmassa tapauksessa tunti päivässä -tyylistä tulee pysyvä rutiini.

Liikunnaksi lasken marraskuun aikana myös kävelylenkkien ja venyttelyn kaltaiset kevyet suoritukset, jottei treenimäärien merkittävä nosto olisi turhan dramaattista kropalle. Force majeure -klausuuli sisältää mahdollisen sairastumisen.


Voima tarttuu mm. Nokianvirran koulun liikuntasalissa.

Lokakuussa harjoittelua kertyi 13 tunnin verran seuraavalla jakaumalla:
  • juoksu 3 h 25 min, josta 45 min tekniikkaharjoitusta
  • uinti 2 h, pääasiassa tekniikkaharjoitusta
  • sisäpyöräily 3 h
  • lihaskuntojumppa, sali ja kotikuntopiiri 4 h 35 min
 
30 metriä alaspäin ja altaalle.

Kuukauden treenien valopilkku oli yhteiset uimaharkat hiljattain triathlonharrastuksen aloittaneen, ensi kesänä puolimatkalle suuntaavan kaverin kanssa. Hervannan uimahallin syövereissä ihastelin, miten puolessatoista kuukaudessa voi saada tekniikan niin hyvännäköiseksi – uintikurssi, jokaviikkoinen itsenäinen harjoittelu ja tekniikkavideoiden katselu olivat selvästi tuottaneet tulosta.

Samalla turhautti hieman se, miten vaikeaa itselle on oppia pois huonosta uintityylistä. Vääränlaiset liikeradat tuntuvat iskostuneen ”lihasmuistiin” ikuisiksi ajoiksi: kyynärpää ei pysy pinnalla, jalat uppoavat, hapenotto sekoittaa rytmin jne.

Mikä tahansa väri käy, kunhan se on musta.


Lokakuussa talouteemme muutti kaksi kappaletta Suunto-tuotteita. Mieheni hankki juoksu-, kuntosali- ja sulkapalloilukäyttöön Ambit 2 R -laitteen ja itse ostin uutukaisen Ambit 3 Sportin triathlonharjoittelua ja –kisoja varten. Mittarit ovat olleet nyt käytössä pari viikkoa ja ensivaikutelmat ovat olleet positiivisia.

Kapeassa ranteessa Ambit 3 näyttää aika massiiviselta, mutta laite ei tunnu painavalta. GPS-mittaus näyttää toimivan ilman katkoksia ja treenien siirto Movescountiin on nopeaa, kunhan vain hauenleukapiuha on kunnolla kiinnitetty mittariin. Myönnettäköön, että softapäivityksen yhteydessä nollautuneiden käyttäjäasetusten uudelleennaputtelu risoi ohuesti... Seuraavaksi klikkaan auki Ambit kolmosen opaskirjan ja perehdyn laitteen erikoisominaisuuksiin.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Musiikista sykkeen mä suoniini saan

”…Tilaan vie se melkein mut painottomaan.”

Kuuntelen musiikkia harva se päivä. Avokonttorityössä kuulokkeista raikaa YleX tai Radio Rock ja samaiset kanavat ovat soitossa myös autoradiossa sekä kännykässä kävelyn aikana. Ruokaa laittaessa on mukavaa nauttia vaikkapa kaiuttimiin viritellystä ulkomaisesta nettiradiosta.

Liikkuessa käytän musiikkia vaihtelevasti. Pyöräillessä musiikinkuuntelu on liian suuri turvallisuusriski, mutta vedenkestävällä mp3-soittimella voisi harkita halliuintiharjoitteluun taustaäänimattoa. Juostessa musiikki on hyvää seuraa etenkin pitkillä lenkeillä. Varsinkin radiojuontajien puhetta kuunnellessa aika tuntuu kuluvan nopeasti.

Parhaimmillaan musiikki tuo lisäpuhtia lenkkiin. Jos kappaleet ovat riittävän nopeita ja keskenään samantempoisia, musiikki voi lisäksi auttaa pitämään yllä sopivan tiheää askellusrytmiä. Kisakäytössä musiikki saattaa kuitenkin haitata muiden juoksijoiden huomioimista ja tuttujen kannustus matkan varrella voi mennä napit korvissa juostessa ohisektorille.


iPod Nano, mittakaavan antava aski, iPod Shuffle.

Käytän lenkkeillessä vaihtelevasti kahta Applen musiikkisoitinta ja Samsungin Galaxy S3 –kännykkää. Jälkimmäinen vaatii kokonsa vuoksi Spi-beltin tai takintaskun mukanakantamiseen. iPod Nano sujahtaa pieneenkin juoksutrikoontaskuun ja Shufflen voi napsauttaa klipsillä kiinni vaikka paidan reunaan. Shuffle tarjoaa vain nimensä mukaisen kappaleiden satunnaisen soittojärjestyksen, isoveliversiolla on mahdollista myös radion kuuntelu ja soittolistojen teko. Puhelimen musiikkiekstraominaisuus on Spotify.

Musiikkikappaleista jää itselleni helposti mieleen tietty paikka, tunne tai tilanne. Tässä esimerkkejä viime vuosien liikuntamusiikkimuistoista:

  • Ensimmäisellä puolimaratonilla minulla ei ollut mukana musiikkisoitinta ja matka tuntui pitkäveteiseltä. Jossain vaiheessa huomasin edessä juoksevalla One Way –merkkisen takin. Saman tien päässäni alkoi soida Blondien ”One way or another” –kappale, jonka rytmistä sain juoksuun sopivan askeltiheyden ja vauhdin.

  • Varkauden Navitas-puolimaratonin reitti on sisältänyt jyrkän ylämäen paikallisen laskettelukeskuksen kohdalla. Ensimmäisellä kerralla mäen kohdalla mp3-soittimeni shuffle-toiminto arpoi soittoon Nightwishin version ”Over the hills and far away” –kappaleesta. Seuraavana vuonna samalla kohtaa vuoroon tuli Iron Maidenin ”Run to the hills”!

  • Sonata Arctican ”Victoria’s Secret” –kappaleen lyriikoista löytyy yksittäinen hyvin kannustava pätkä: ”Dancing on the path and singing now you got away, you can reach the goals that you have set from now on every day.” Sen kuullessa askel tuntuu aina erityisen kevyeltä ja lentävältä.

  • Ensimmäinen maratonini Jyväskylässä 2012 sisälsi kaikenlaisia sääoloja. Alussa aurinko lämmitti, puolivälissä kaatosade jätti vaatteet ja kengät läpimäriksi ja kilometri ennen maaliintuloa tuli räntää. Tällöin soittimesta kajahti The 69 Eyesin ”Never say die”, mikä tsemppasi pitämään tahdin loppuun asti.

  • Olen haka kuulemaan väärin kappaleiden sanoituksia, mutta onneksi en ole ainut. Nightwishin ”Wishmaster” kuuluu vakiokisasoittolistalleni, enkä voi kuulla sitä ilman pientä hymyä näiden lyriikoiden vuoksi (linkki Youtube-videoon.)

Miten sinulla, musiikinkäytölle liikunnassa kyllä vai ei?

P.S. Soilen blogissa löytyy raportti siitä, millaisiin treeneihin Tough Mudder -kisaajat ovat tällä viikolla päässeet.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Syyskuun satoa

Tough Mudder -karsinnasta ei tullut (melko odotetusti) kutsua jatkoon, mutta tapahtuma oli kyllä mieleenpainuva elämys: ei todellakaan voi tietää mihin kaikkeen pystyy, jollei kokeile. Olen varma, että mukaan valitut kisaajat ovat niin teräskuntoinen ja oikealla asenteella varustettu joukko, että varsinaisen kilpailun läpäiseminen ei tule tuottamaan mitään ongelmia heille.


Kovaa ja korkealla.

Osallistujat saivat Varalan urheiluopistolta testipalautteen, joka kertoi kisanaikaisesta sykkeen käyttäytymisestä sekä laktaatin muodostumisesta ja poistumisesta.  Korkeimmillaan sykkeeni kävi 178:ssa ja pääosa ajasta liikuttiin 170:n tienoilla. Koska sykkeeni ovat luonnostaan hyvin korkeat, tulisi kuvassa punaisella näkyvän maksimitehoalueen olla vielä askeleen ylempänä. Siinä tapauksessa liikuin kisasuorituksen aikana pääasiassa raskaalla teholla.


Niin katoaa kertynyt laktaatti.


Laktaattikäyrä oli muodoltaan sellainen, että joko a) minulla on huippu-urheilijan palautumiskyky verenkiertoelimistön suhteen tai b) mittauksessa oli tapahtunut valitettava virhe. Itse kallistun jälkimmäisen vaihtoehdon puolelle. Karsinnasta toipumiseen meni päivä jos toinenkin. Jalkani olivat ottaneet rämpiessä osumaa parinkymmenen näyttävän mustelman verran, onneksi rantakausi on ohi. Lauantaina kokeilin ensimmäisen kerran juoksua mutta palasin kotiin jo vartin jälkeen jalkojen tunnuttua voimattomilta.

Viikko karsinnan jälkeen päälle hyökkäsi perinteinen syysflunssa. Mieheni oli saman taudin kourissa viikon päivät, itse selvisin puolella viikolla kuumeen noustua 39:ään. Flunssan vuoksi jouduin siirtämään Pirkan Hölkkään osallistumiseni ensi vuodelle. Konkarit kertoivat tapahtuman vastaavan rasitukseltaan maratonia, joten en uskaltanut kokeilla juoksua niin pian sairastamisen jälkeen.

Syysmaisema Mustavuoren huipulta.

Syyskuun liikunnat menivät kohtalaisen hyvin. Alkukuun lihasvenähdys ja Tough Mudderista toipuminen vähensivät harjoittelumäärää, keskimäärin liikuntaa kertyi 4 tuntia 45 minuuttia viikossa. Aika jakautui lajien kesken seuraavasti:

  • pyöräily 4 h 50 min
  • juoksu (tekniikka) 2 h 10 min
  • juoksu (matka) 3 h 35 min
  • uinti (tekniikka) 1 h
  • uinti (matka) 30 min
  • lihaskuntojuNppa ja sali 3 h 45 min
  • muut 3 h

Muut-osioon meni viime kuussa Tough Mudderin lisäksi työpaikan pilates- ja balance-tuntien kokeilut. Ne olivat kivaa vaihtelua, vaikkakin ehkä hieman liian hidastempoisia makuuni. Parasta syyskuussa oli mukavasti mennyt puolikas ja kauniit ulkoilusäät!

torstai 25. syyskuuta 2014

Jotain ihan muuta: Tough Mudder -karsinta 24.9.2014

Eilen kylmänä ja kauniina syyspäivänä tein elämäni tiukimman urheilusuorituksen. Nokian Renkaat oli koonnut Mustavuoren laskettelurinteelle kaksitoista kisaajaa. Yrityksemme aloitti äskettäin yhteistyön Tough Mudder –nimisen seikkailukilpailujärjestäjän kanssa ja tämä tusina pyrki pilottijoukkueeseen lokakuussa pidettävään Tough Mudder London South -kisaan.

Edellisviikolla olimme selvittäneet urheilutyylimme Hucosportin kyselyyn vastaamalla. Aiemmin keskiviikkopäivällä pidettyjen ryhmähaastatteluiden jälkeen oli aika testata, ketkä pärjäisivät joukkueessa parhaiten kilpailulle tyypillisissä kovissa koitoksissa. Esivalmisteluina täytimme terveydentilan kartoittavan lomakkeen ja saimme sykemittarit käyttöön karsinnan ajaksi syke- ja palautumistietoja varten.


Alkuinfoa kuuntelemassa.
Rennosti kovaa hymyillen, vai mitä Soile?


Varalan urheiluopisto oli toteuttanut karsinnan rakentamalla kaksitoista estettä parin kilometrin mittaiselle, jyrkässä maastossa kiertävälle radalle. Esteeltä toiselle edettiin juosten  - siinä määrin, missä hengityksen tasaustarve ja jalkojen kramppailu antoivat myöten. Reitti ja esteet käytiin läpi lämmittelykierroksella, minkä lisäksi varsinaisia kisakierroksia kierrettiin kaksi kappaletta kuuden hengen joukkueissa.

Luulot otettiin pois heti ensimmäisellä esteellä: joukkueen oli tarkoitus kiivetä ylös hyvin jyrkkää sorakuopan seinämää pitkin. Kädet oli pian otettava käyttöön jalkojen avuksi, sillä vain maan seasta pilkottaviin juuriin tarttumalla sai edettyä ylöspäin. Etenemistä vaikeutti edelläkulkevien mukana irronneet vierivät kivet. Lupasin juhlallisesti, että tämän jälkeen en enää koskaan nillitä mäkivetojen tekemisestä juoksuharkoissa…


Äkkijyrkkä.

Ylhäällä sykkeet huitelivat 170:ssä, kun jatkettiin suoraan seuraavaan esteeseen, kuivan ojanpohjan läpikulkuun. Etenemistä oli hankaloitettu asettelemalla puidenrankoja pitkin ja poikin uomaa, niistä pujoteltiin yli ja ali vastaan kimpoilevia oksia väistellen.

Ojanpohja johti kymmenen skeittirampin kaltaisen korkean esteen luo. Jokainen oli ylitettävä, joko juoksemalla ylös kovalla vauhdilla tai joukkuetovereiden työntämänä tai vetämänä. Usein oma vauhti loppui kesken ja Cliffhanger-otetta tuli harjoiteltua. Rampeilta siirryttiin pieni pätkä metsän läpi kukkulalle, jossa ylitettiin pari metriä korkea aita poikkipuita pitkin nousemalla.

Mustavuoren laelta avautui upea syksyinen näkymä ja pääsimme tasaamaan sykkeitä alamäessä. Rinteen tiukan kulman vuoksi askeleiden kanssa piti olla tarkkana, nilkan nyrjähdys oli hyvin lähellä. Puolivälissä mäkeä testasimme ennakkoon tuttua talviaktiviteettia: laskimme liukurilla viiden metrin mittaisen kohotetun tason alas. Mäen juuressa odotti jälleen kiipeilyeste, jonka ylittämisessä joukkueemme miehet jälleen auttoivat.

Liukumäki ei lunta kaipaa.

Seuraavaksi viilensimme itseämme lammen viereisellä suoalueella. Rantaviivan luokse siirryttiin pitkin puolentoista metrin korkeudella olevaa tukkia, tasapainoilu oli tosiaan tarpeen. Itse vesistö ylitettiin lämmittely- ja ensimmäisellä kisakierroksella märältä mättäältä toiselle hyppimällä, mutta viimeisellä kierroksella kävi käsky mennä koko matka suo-ojaa pitkin.

Vesi oli todella kylmää, likaista ja pahanhajuista mutta eteenpäin oli mentävä. Oja oli niin syvä, että lähes koko matkalla jalat eivät yltäneet pohjaan. Silloin kun ne ylsivät, lenkkarit tulivat melkein imaistuiksi kiinni mutaiseen pohjaan. Pohjassa oli myös pystyssä puunkappaleita, joita tuli varoa. Menin osuuden läpi sammakkouinnilla, yllätyksenä tuli, että lenkkarit kelluvat.


Ensin edettiin rantaa pitkin.
Jokainen upposi vuorollaan.

Kun päästiin kuivemmalle maalle, pääsin harjoittelemaan ensimmäistä kertaa tetsausta (toki ilman painavia varusteita). Suon yli menin… en niin että heilahti, vaan hyvin hitaasti rämpimällä. Matalana eteneminen jatkui agilityputken läpi mönkiessä. Tätä seurasi kenties radan helpoin tehtävä, koivutukin siirtäminen yhteispelillä rappusia ylös.

Putken syöverissä.
Tukkijätkät liikkeessä.

Suoritimme kontinylittämistehtävän ensimmäisen kisakierroksen loppupuolella. Kontti näytti hyvin korkealta, mutta hyödynsimme sen vieressä olleita suuria puurullia ylittämiseen. Toinen joukkue oli käyttänyt tukkia kiipeämisen apuna.

Hoplaa, kohta ensimmäinen kierros läpäisty.

Viimeisenä esteenä oli ylittää noin kolmen metrin mittainen pätkä rautapalkista roikkumalla. Palkin keskivaiheille maahan oli jätetty avuksi nurinpäin käännetty juomakori, jolta sai otettua vauhtia eteenpäin heijaukseen. Viimeisellä kierroksella pohkeeseeni iski kramppi tässä kohtaa, onneksi maaliin oli matkaa vain kymmenen metriä. Kisan aikana olin saanut tuta ensimmäistä kertaa jalkapohjien kramppailun, yleensä pohkeet ovat ainut kouristusherkkä kohta.

Vauhdilla yli.

Molempien kisakierrosten jälkeen sormenpäästä mitattiin verinäytteellä kehon maitohappopitoisuus, jotta selviäisi kuinka hyvin itse kukin suorituksesta palautui. London South –tapahtuman rata on 15-20 kilometriä pitkä esteiden ollessa paljon rankempia kuin tällä karsintaa varten rakennetulla radalla. Itse olin maalissa ihan sippi, muut joukkueemme jäsenet vaikuttivat hyvävoimaisilta. Suurin heikkouteni oli ylävartalon lihasvoiman, etenkin räjähtävän sellaisen puute.

Mahtava tunne, maalissa lämpimät ja kuivat vaatteet päällä.

Karsinta oli ainutlaatuinen kokemus! Olen niin iloinen, että uskalsin lähteä mukaan kisaan haastamaan itseni. Kehittyminen tapahtuu epämukavuusalueella, ja siellä todellakin oltiin eilen puolentoista tunnin ajan. Tein asioita, jotka etukäteen jännittivät paljon, mutta joista selvittiin viimeistään joukkuekavereiden tuella. Porukallamme oli todella hyvä meininki, kannustimme toisiamme jatkuvasti ja moni este olisi jäänyt itseltäni selvittämättä ilman muiden antamaa apua. Iso kiitos teille Jarkko, Leo, Pekka, Sami ja Soile!

lauantai 20. syyskuuta 2014

Palanen kerrallaan

Vuoden ajan olen yrittänyt ymmärtää hyvän juoksuasennon perusedellytyksen, lantio eteen –ohjeen, ja nyt taisi lamppu vihdoin syttyä. Konkretisoijiksi tarvittiin yksi triathlonisti ja yksi pilateksen harrastaja. Kimmoke asian rautalangasta vääntämiseen tuli, kun näin Tampere Puolimaratonilta minusta otettuja kuvia. Asento on moneen otteeseen niin lysyssä, että hieman hirvitti katsoa.

Kohta kosken kohdalla.

Vaikka lantio eteen -ohje kuulostaa itsestäänselvältä, olen noudattanut sitä väärin työntämällä pikemminkin ristiselkää eteenpäin (silloin, kun olen ylipäätään muistanut ohjeen juostessa). Kaverit saivat visualisoitua oikean liikkeen muun muassa näin:

  • Kuvittele, että ylläsi on vyö. Muuta lantion asentoa niin, että solki on samassa linjassa vyön takaosan kanssa.
  • Kuvittele, että suoliluidesi kohdalla olisi ajovalot. Kohota lantiota niin, että valot osoittavat suoraan eteenpäin.

Näin pieni asia, suunnilleen viiden sentin kokoinen liike. Sen tehtyä seisoo perusryhdikkäässä asennossa, jonka ylläpito vaatii kyllä jatkuvaa työtä. Jalka tuntuu tällöin työntyvän eteenpäin helpommin.

Sama asia on selitetty myös kehotuksella kääntää häntäluu osoittamaan alaspäin. Itse hahmotan liikkeen siten, että lantiota käännetään ylöspäin ympyrän neljännesosakaaren verran. Monta tapaa sanoa sama asia, riittää kunhan tajuaa edes yhden niistä. Vielä kun tästä tulisi luonnollinen juoksuasento.

Herkkupäivän kuvausrekvisiittaa.

Tekniikkaharkoissa asentoa on kehitetty pikkuhiljaa: ensiksi opettelin vähitellen kanta-astujasta painottamaan päkiäaskellusta. Rintakehän ryhdikäs asento ja ylävartalon hienoinen kallistus (”kuin olisi kaatumassa eteenpäin”) ovat olleet pitkään työn alla. Kun lantio alkaa pysyä kohdallaan, päästään seuraavien osioiden kimppuun teemalla ”voimaa jalkoihin”:

  • Polven nosto korkeammalle
  • Jalan terävä napautus eteen
  • Jalan työntö pitkälle taakse

Ja tämä kaikki vain juoksua koskien, uinnissa ja pyöräilyssä on puolestaan omat kymmenet tekniikkaniksinsä. Nekin tullaan ajan myötä taklaamaan samalla tavoin kuin elefantti syödään, palanen kerrallaan.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Tampere Puolimaraton 14.9.2014

Puolikas meni paljon paremmin kuin odotin: lähtiessä en ollut edes varma maaliin pääsystä, mutta juoksinkin 26 sekunnin päähän ennätyksestäni. Kisaan lähdettiin Keskustorilta, joka oli täpötäynnä kaikkiin sateenkaaren väreihin pukeutunutta juoksukansaa. Sää oli tuuleton ja aurinkoinen lämpötilan ollessa noin 15 astetta, joten jälleen tarkeni lyhythihaisella ja –lahkeisilla.


Ready to run.

Tuhatkunta juoksijaa alkulämmittelyssä.


Ensimmäinen minuutti bruttoajasta kului lähtöportin läpi pääsemiseen. Samoin ensimmäiset puolitoista kilometriä meni sumpussa köpötellessä, lähdin kahden tunnin jäniksen takaa mutta olisi kannattanut siirtyä vielä edemmäs jonossa. Eipä ainakaan tullut lähdettyä liian kovalla vauhdilla.

Lähtöön järjesty.

Odottelin, alkaako reidessä tuntua kipua, muttei tapahtunut mitään. Hieronta ja lepo olivat näköjään tepsineet. Pidin koko kisan ajan sykkeenä etukäteen mietityn 170. Jonkin verran piti tehdä työtä sen ylläpitämiseksi, lukemat pyörivät usein 167-168:n kieppeillä.

Reitti kiersi todella upeita maisemia: pääsin ensi kertaa käymään uudehkolla Palatsinraitin sillalla sekä Lapinniemen ranta-alueella, joka muistuttaa Vihilahden puistoa. Reitillä oli kuitenkin paljon käännöksiä ja jonkin verran nousuja, tiukin oli ehkä Härmälän metsäpätkällä ollut lyhyt mutta jyrkkä mäki.

Ratinan suvanto.

Juoksin koko ajan sykkeen mukaan, väliaikojen perusteella se tarkoitti noin 5:40 min/km -tahtia. Hörppäsin nestettä (vuorotellen vettä ja urheilujuomaa) jokaisella huoltopisteellä, vaikkei sää tuon lämpimämpi ollutkaan. Huoltopisteitä oli sopivan taajaan, mutta viimeisellä huoltopisteellä tuli hieman odottelua, sillä juomia ei ollut ehditty kaataa kuppeihin. Geelin nappasin tuttuun tapaan puolen tunnin välein.


Väkeä puolimatkan krouvissa stadionilla.

Stadionkierroksella huomasin kahden tunnin jäniksen noin 30 metrin päässä, yritin roikkua mukana vaikka vauhti tuntui kovalta. Vieressä juossut kommentoikin pupun menevän ylivauhtia. Puoli tuntia siitä eteenpäin jänis tuntuikin hölläävän vauhtiaan, ja pääsin sen ohi. Yhdeksännentoista kilometrin kohdalla pohkeessa alkoi tuntua krampinpoikasta, onneksi vasta silloin.

Viimeiset kaksi kilometriä meni hyvällä fiiliksellä, sillä näytti siltä, että saisin alitettua kaksi tuntia. Loppurutistuksena toimi Laukontorin silta ylämäkeen juostuna ja maalissa olin nettoajassa 1:58:25. Juoksun jälkeen oli paljon parempi olo kuin yleensä puolikkaan jälkeen. Se johtui ehkä siitä, että olen juossut lähes kaikki muut puolikkaat vajaat kymmenen astetta kuumemmassa säässä.

Pirteänpinkki osallistujalahja.
Palautumisapurit.

Kisan jälkeen pohkeet ovat olleet väsyneet mutta kipuja ei ole tuntunut. Huomenna todennäköisesti välttelen rappujen alas kävelemistä... Tänään tekniikkaharkoissa otin syväkyykky-loikka -yhdistelmät tavallista rauhallisemmin välttääkseni uuden lihasvenähdyksen. Kannatti käydä kokeilemassa puolimaratonia, nyt voi hyvillä mielin aloittaa Pirkan Hölkkä -treenin!

torstai 11. syyskuuta 2014

Pientä takapakkia


Syyskuun alussa iskenyt etureisijumi ei ollutkaan jumi vaan jonkun sortin venähdys/revähdys. Viikko sitten torstaina kykenin juoksemaan rauhallisesti tunnin, mutta kipu palasi seuran lihaskuntojumpan jälkeen. Tänä maanantaina kävin kokeilemassa juoksua tekniikkaharkoissa, mutta meno oli taas lopetettava 50 metrin jälkeen. Pystyn pyöräilemään ja kävelemään normaalisti, kun taas juostessa reittä kiristävä kipu alkaa heti.


Ice ice baby.

Kävin eilen (ensimmäistä kertaa ikinä) hieronnassa ja reidet käsiteltiin mustelmille asti. Etureiden lisäksi kireyttä tuntui lonkankoukistajissa. Tällä hetkellä reisi tuntuu jäykähköltä, juoksua en ole kokeillut. Kotihoitona olen käyttänyt päivittäin kylmägeeliä, venytellyt kevyesti sekä pitänyt taukoa treeneistä. Huomenna harkitsen meneväni työpaikan kehonhuoltotunnille.

Aloitan tänään kevyen ”kaiken varalta” –tankkauksen sunnuntain puolimaratonia varten. Kisapäivänä sitten käy ilmi, pystynkö juoksemaan ollenkaan tai tuleeko lenkki lönkyteltyä tavallista hitaammalla tahdilla. Jos kipu tuntuu voimakkaana, otan suosiolla vastaan ensimmäisen DNF:ni tulosluettelossa, uusia juoksutapahtumia tulee aina.

tiistai 9. syyskuuta 2014

”Motivation gets you started, habit keeps you going.”

Palataan syyskuun 2013 alkuun. Olin juuri ilmoittautunut tämän kesän puolimatkalle ja luottavaisella mielellä siitä, että 10,5 kuukaudessa ehtii treenata itsensä läpäisykuntoon. Triathlonharjoittelun aloittaminen kuitenkin takkuili. Juoksin syyskuun puolivälissä maratonin, jonka jälkeinen treenitauko venähti kolmeen viikkoon.  Loppuvuoden liikkuminen oli pääasiassa tasolla ”lyhyt juoksu, lyhyt sali” ilman suunnitelmaa ja tavoitteellisuutta. Puolimatka tuntui niin isolta kokonaisuudelta, etten tiennyt mistä lähteä liikkeelle.


Lempijuoksumaisemaa Vihilahdessa.

Marraskuun lopussa osallistuin ystävän innoittamana Jarmo Hastin vetämälle triathlonin viikonloppuleirille Nokialla. Leiriltä hain tekniikkavinkkejä kaikkiin kolmeen lajiin sekä ylipäätään ’kick start’ –aloitusta harrastukseen. Tekniikka- ja teorialuentojen lisäksi kolmeen päivään mahtui uintia, spinningiä, juoksua, kuntopiiriä ja venyttelyä noin kymmenen tunnin edestä. Vasta-alkajalle setti oli sen verran rankka, että sunnuntai-iltana nukahdin olohuoneemme matolle kesken venyttelyn.

Pidin leiriä onnistuneena, sillä aloittelijalle vetäjien antama tekniikkaopetus ja leiriläisten omat kokemukset tarjosivat lähes kokonaan uutta ja hyödyllistä tietoa. Oli myös mielenkiintoista nähdä veden alla kuvattu video omasta uintityylistä (ja sen tyylittömyydestä).


Punahilkkana liikenteessä, huomioväri ennen kaikkea.

Säännöllisen kolmen lajin harjoittelun sain käyntiin klassisesti uuden vuoden jälkeen. Harjoittelutuntimäärät pysyivät silti hyvin matalina. Ensi kesänä puolimatkalle tähtäävä kaverini tiedusteli, paljonko käytän aikaa treeneihin, jolloin laskin takautuvasti tämän vuoden treenitunnit tammikuun alusta Joroisten kisaan asti. Keskimäärin aikaa meni 3 tuntia 12 minuuttia viikossa. Mukaan on laskettu myös matkustusviikot sekä sairasviikot, jolloin en liikkunut lainkaan.


Treenimäärät tunneissa.

Uintiin käytin 21%, pyöräilyyn 36%, juoksuun 26% sekä saliin ja muihin lajeihin 17% kokonaisharjoitusmäärästä. Muihin lajeihin sisältyy kaikki loppu liikunta satunnaisista kirkkovenesouduista hot jooga –kokeiluihin. Hyötyliikuntaa en laskenut mukaan määriin, päivittäin tulee käveltyä muutama kilometri.

Lajikohtainen ajankäyttö.

Jossittelulla ei pitkälle pötkitä, mutta mitä tekisin toisin, jos aloittaisin triathlonharjoittelun nyt? Suurin hyöty olisi kenties ollut alusta asti seuran treeneissä käymisestä. Valmennus on hyvin laadukasta ja ohjeistusta annetaan liikkujan tason mukaan. Triathlonteam226:ssa on rentoa ja mukavaa porukkaa, joiden kanssa on hauska treenata, ja joilta kehtaa kysyä neuvoa perusasioissakin. Vaikka triathlon on yksilölaji, yhteisharkoissa saa tsempattua itsensä yrittämään kovempaa, sillä muutkin tekevät parhaansa ja haluavat kehittyä.


Härmälän monsterimäki, taattu sykkeennostattaja.

Toiseksi käyttäisin paljon enemmän aikaa maantiepyörän päällä, ennen puolimatkaa kilometrejä ehti taittua vain noin 400. Koko alkutaival pyörällä meni vaihteiden kanssa taistellessa ja pyöritystekniikkani kaipaa kipeästi hiomista. Hankin juuri harjoitusvastuksen, jonka avulla jalat saavat toivottavasti lisää voimaa ja paremman tekniikan pitkän talven aikana. Ylipäätään tulen siirtämään saliin ja muihin lajeihin käytettyä harjoitteluaikaa pyöräilyn treenaamiseen.


Pyöräillessä tutuksi tullut "kotoo töihin" -näkymä.

Tärkein asia, jonka muutan omassa treenauksessani, lienee kuitenkin asennoituminen harjoitteluun ja triathlonharrastukseen. Bongasin tämän postauksen otsikon viime sunnuntaina Tampereen GET UP! –liikuntamessuilla crossfitsali Poltteen mainoslakanasta. Kuluneisuudestaan huolimatta fraasi pitänee paikkansa: kun harjoittelusta tulee itsestään selvä osa päivittäistä elämää, kehittyminen pääsee käyntiin ja kunto nousee.

Aion tällä kaudella lisätä liikuntaan käytettävää aikaa merkittävästi mutta maltilla, huomioiden vuodenaikojen mukaiset jaksotukset ja lajipainotukset. Myös kehonhuolto tullee olemaan entistä tärkeämpää palautumisen helpottamisen ja vammojen ehkäisyn takia. On mielenkiintoista aikanaan nähdä, miten tavoitteellinen harjoittelu näkyy kisavauhdeissa ja kestävyydessä ylipäänsä.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Minne sitten?

Syyskuu ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Maanantain tekniikkaharkkojen alussa oikea etureiteni meni niin pahasti jumiin, että jouduin jättämään leikin saman tien kesken. Todennäköisesti lauantain kisa, töihin pyöräily pitkästä aikaa ja juoksuharkat olivat liikaa rasitusta yhteen soittoon. Tiistaina puolestaan onnistuin saamaan pienen mutta kivuliaan palovamman kasvissosekeittoa keitellessä. Keskiviikko meni jo paremmin, sillä pääsin ilmoittautumaan ensi kesän Finntriathlon Joroisten puolimatkalle ongelmitta.


Ruuanlaitto vaarantaa terveytesi.

Vertailin eri kisavaihtoehtoja jonkin verran ennen ilmoittautumista, kaikissa on hyvät ja huonot puolensa mm. kisan ajankohdan, sijainnin ja osallistujamäärän suhteen. Kokeilen nyt Joroisten kisan toiseen kertaan ja vuonna 2016 lienee aika testata puolimatkaa jollain toisella paikkakunnalla. Mikäli Joroisten reitit säilyvät samoina, pystyn ensi kesänä helpommin vertailemaan vuodessa tapahtunutta kunnon kehitystä. Sääoloihin ei tietenkään voi vaikuttaa.



Joroisten jämpti pyörärivi.

Ensi vuoden oma pääkilpailuni on Joroisilla, mutta mitä muuta on plakkarissa tapahtumien suhteen? Tänä syksynä aion osallistua vielä muutamaan juoksutapahtumaan. Suunnitelmissa on ensi viikon sunnuntaina juostava Tampere Puolimaraton ja lokakuun puolelle menevä, 33 kilometrin mittainen Pirkan Hölkkä. Jälkimmäinen näistä on ensimmäinen laatuaan minulle ja odotankin mielenkiinnolla, miltä maastojuoksu tuntuu. Kokemuksesta tiedän, että Hervannan Suolijärven mäet aiheuttavat hyytymisvaaran… Juoksutekniikkaharkoissa olemmekin juuri kokeilleet maastossa hyödyllisiä tyylejä. Esimerkiksi alamäet vapaasti rullaten olisi tarkoitus mennä toisista ohi niin että heilahtaa, käytännön toteutuksen onnistumisen näyttää lokakuu.



Raikas metsä, vähemmän raikas kuntoilija.

Kesällä ajattelin osallistua muutamaan lyhyempään kisaan ennen Joroista. Alustavasti olen harkinnut seuramme järjestämää sprint-kisaa Jämsässä ja perusmatkaa Sastamalan Voimarinteellä. Lisäksi on tietysti mahdollisuus osallistua TT226:n lyhyisiin harjoituskisoihin pitkin kesää. Pyöräilyn saralla kiinnostava tapahtuma on Pirkan pyöräily: 134 kilometrin Klassikolla saisi testattua pyöräkunnon ja istumalihasten kestävyyttä pidemmällä matkalla.


Pirkanmaalla asuvalle tuntuu löytyvän paljon mielenkiintoisia liikuntatapahtumia kohtalaisen etäisyyden päästä, on varaa valita. Valinnanvara on hyväksi siinäkin mielessä, että sairastumisen tai urheiluvamman iskiessä on mahdollista mennä myöhempänä ajankohtana järjestettävään kisaan. Kilpailuja varten tarvitaan luonnollisesti harjoittelua, josta ajattelin kirjoittaa seuraavalla kerralla.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Tampere Maraton 10 km 30.8.2014

Nyt on ensimmäinen kisakymppi juostu alta pois. Kisanumeron hain Koskikeskuksesta jo perjantaina, muttei kisakansliassa näyttänyt olevan ruuhkaa lauantaiaamunakaan. Juoksuvarustus aiheutti hieman arpomista: laittaako 13 asteen puolipilvisessä säässä pitkä- vai lyhytlahkeiset ja -hihaiset vaatteet? Päädyin lyhyisiin versioihin eikä kyllä paleltanut, startin odottamista lukuun ottamatta.

Kisanumeroa ja ajanottochipiä hakemassa.

Juoksun lähtö oli klo 12, joten aamulla oli sopivasti aikaa syödä riittävän runsas, muttei liian raskas aamupala. Tällä kertaa sain kisaseuraksi mieheni, joka osallistui juoksutapahtumaan ensimmäistä kertaa itse juoksijana. Aiemmin hän on ollut mukana monta kertaa huoltomiehenä ja valokuvaajana. Kisapaikalle menimme kätevästi bussilla.


Ei mikään 'Breakfast of champions'.
Nelineloset ja kolmeysit bussia odottamassa.

Jätimme lämmittelyvaatteet ja muut tavarat Ratinan stadionin kisakeskukseen säilytykseen ja siirryimme kympin lähtöpaikalle Ratinan sillan alle. Alkulämmittelyjen jälkeen olikin jo aika siemaista energiageeli ja ryhmittyä lähtöjonoon. Kympin juoksijoita oli noin 120, joten ruuhkaa ei syntynyt.


Ilmassa keskisuuren urheilujuhlan tuntua.

Kisareitti kulki tutuissa maisemissa Hatanpäällä, Vihilahdessa ja Rantaperkiössä aiemman kotimme lähellä. Suuria korkeuseroja ei ollut. Ensimmäiset kolme kilometriä juoksu oli hieman tahmeaa mutta kolmannesta seitsemänteen kilometriin askel tuntui rullaavan hyvin. Seitsemännen kilometrin jälkeen väsymys alkoi tuntua ja hengityskin vinkui välillä. Huoltopisteillä hörppäsin molemmilla kerroilla mukillisen urheilujuomaa. Vasen lenkkarini hiersi hieman nilkasta mutta muita ongelmia ei ollut.


Kokeilin tässä kisassa uutta taktiikkaa: aiemmin olen seurannut juoksuun kulunutta aikaa jokaisen kilometritolpan kohdalla, mutta tällä kertaa en katsonut kelloa kertaakaan vaan seurasin vain sykettä. Seuramme valmentaja ehdotti, että pitäisin kisassa sykkeen 175:essä ja kiristäisin lopussa 180:een, jos pystyn. Keskisykkeeni olikin 175 huipun käydessä 185:ssä.


Stadionilla tultiin maaliin tai lähdettiin uudelle kierrokselle.

Loppuaikani oli 53:13. Olen tyytyväinen siihen, sillä tavoitteeni oli alittaa 55 minuuttia. En ole nopea juoksija ja juoksenkin mieluummin pitkän matkan rauhallisesti kuin lyhyen matkan kovaa. Jäi kuitenkin tuntemus, että kisan aikana olisi ollut ihan pikkuisen varaa kiristää vauhtia. Siksi ohuesti harmittaa, että naisten sarjan 11. sija jäi 11 sekunnin päähän. Mieheni juoksu meni hyvin: hän alitti 50 minuuttia, vaikkei ollut pystynyt treenaamaan kisaa varten flunssaviikkojen takia.

Kisassa juostiin kympin lisäksi maraton ja puolimaraton, ja tapahtuma olikin ansiokkaasti järjestetty: talkooväki jaksoi kannustaa ja heitä oli niin paljon, ettei ollut vaaraa eksyä reitiltä. Katsojia ei matkan varrella juurikaan näkynyt. Mukava lisä oli maaliin tulleille järjestetty kahvitus herkkuineen. Voisin osallistua tähän tapahtumaan toistekin!

tiistai 26. elokuuta 2014

Palautumista ja himmailua

Puolimatkasta palautumisen aloitin kisapäivän iltana pienimuotoisella venyttelyllä ja kylmägeelin levityksellä. Sunnuntaina kävely tuntui jäykältä, mutta pahemmassa kunnossa jalat ovat joskus olleet juoksutekniikkatreenien jälkeen. Jatkoin venyttelyä vielä parin päivän ajan. Maanantaina asuntomessuilla kulku oli jo melko normaalia, vain talojen portaita alas mennessä tuntui reisissä.

Olin tarkoituksella jättänyt pari päivää toipumisaikaa kisojen jälkeen lähtiessäni lomamatkalle vasta keskiviikkoaamuna. Kolmen lomaviikon aikana tuli käveltyä paljon, kevyesti kymmenen-kaksitoista kilometriä päivässä. Salilla kävin ehkä kerran viikossa ja muutenkin liikunta rajoittui minigolfin ja meripulikoinnin kaltaisiin harjoituksiin. Nizzan aallot olivat sen verran hurjat, että nostan hattua paikallisen Ironmanin läpäisijöille.

Minigolfia Luxemburgissa.


Illalla Nizzassa oli tyynempää.

 Loman jälkeen starttasi niin sanottu himmailukausi. Triathlonseuran harjoitukset alkavat vasta syyskuun puolella ja nyt onkin hyvä tilaisuus nostaa treenimääriä vähitellen. Elokuun kolmena viimeisenä viikkona olen liikkunut noin neljä tuntia viikossa. Maanantaisin ohjelmassa on ollut juoksutekniikkaharkat. Muutoin olen tehnyt viikoittain pari lyhyttä juoksulenkkiä ja salivierailua. Kunnianhimoiset pyörällä töihin  -suunnitelmat vesittyivät sateisten ukkosviikkojen aikana.


Uusi maksimisyke juoksuharkkojen jälkeen.

 

Pienimuotoisena väliprojektina olen treenannut minulle ensimmäiseen kympin juoksutapahtumaan, joka järjestetään Tampere Maratonin yhteydessä tänä lauantaina. Pyysin etäapuvalmentaja Japelta kahden viikon ohjelman, jonka mukaan olen mennyt. Harjoituksena on ollut mm. 400 metrin vetoja. Rankkasateen vuoksi tein vedot Pirkkahallissa (siis ”Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa”). Lentopalloturnauksen vuoksi hallissa ei ollut muita treenaajia. Olisin kyllä kaivannut kirittäjää seuraksi, sillä en saanut sykkeitä tarpeeksi korkealle. Seuraavana päivänä työkaveri muistutti, että Pirkkahallin ratahan on vain 300-metrinen…


Baana auki.

Lähden juoksemaan kymppiä kovana harjoituksena, nyt selviää tämänkin matkan lähtötaso. Lauantaista tulee varmasti kiva päivä, toivon vain, että tämänhetkiset erinäiset jumit aukenevat siihen mennessä.