torstai 15. tammikuuta 2015

Arkista aherrusta

Lomailu on mukavaa mutta on normipäivärytmissäkin puolensa. Toimistotyöpäivän jälkeen treenaus on kiva tapa siirtyä vapaa-ajan moodiin. Aamuharjoittelu on minulle harvinaista herkkua, sillä varsinkaan talvella ei nappaa vääntäytyä ylös yhtään aiemmin kuin oikeasti täytyy.

Joroisten puolimatkan kisaan on nyt puoli vuotta aikaa, ja otan suuntaa-antavaksi harjoitusmäärätavoitteeksi 6-7 tuntia viikossa. Jos tuntuu, että lepo on tarpeen niin lepään. Lajipuolella uinti täytyy lisätä jokaviikkoiseen ohjelmaan. Lähin halli on 500 metrin päässä työpaikalta, joten uimaan siirtymisen ei pitäisi olla liian vaikeaa... Tauon jälkeen on ollut hauska nähdä tuttuja seuran harkoissa, vuodenvaihteessa mukaan onkin liittynyt uusia jäseniä.


10-30-30-30 -vatsalihasliikkeiden tekopaikka TT226:n jumpalla.

Kremppojen määrä on tunnetusti vakio. Kipeän nilkan jälkeen päälle iskivät yli viikon sairastelut, ja vuodenvaihteesta lähtien jalkapohjassani on ollut pieni jumiutunut pläntti. Jalka kipeytyi kaupunkireissulla pitkiä matkoja vanhoissa tennareissa kävellen. Jumi ei varsinaisesti satu juostessa mutta tuntuu kävellessä ”lonksumisena”. Golfpallon pyörittely ja jalkapohjan painelu eivät ole vielä auttaneet, joten seuraan tilannetta. Olisi tietty hyvä jumpata jalkapohjan lihaksia säännöllisesti eikä vain silloin, kun ne ovat jo jumissa.


Viivalta toiselle, yhteensä noin 50-60 hyppyä.

Maanantain juoksutekniikkaharkat saivat aikaan taas vaihteeksi etureisijumiviikon, istuutuminen tapahtuu vieläkin tuolin käsinojista tukea hakien. Tällä kertaa voimatasoa kasvatettiin syväkyykkyhypyillä juoksuradan viivoilla, sekä etu- että takaperin. Ehkä voima alkaa vähitellen karttua, ainakin tietää tehneensä jotain tehokasta.

Tammikuun ensimmäisellä puoliskolla liikuin 11 tuntia:

  • juoksutekniikkaharkat 2 h 15 min, kävely 2 h 15 min
  • TT226 lihaskuntojumppa 2 h, kotikuntopiiri 2 h
  • pyörä 1h 40 min, soutu 50 min

perjantai 9. tammikuuta 2015

Joulukuun puuhat

Joulukuuhun kuului lämpöä ja pakkolepoa. Ensimmäisen viikon olin matkalla Kanarialla Playa del Inglesissä. Matkan teemana oli rentoutuminen, mikä toteutuikin hyvin auringonvalosta nauttien ja kirjoja lukien. Käytin Gran Princess -hotellimme pientä kuntosalia painoharjoittelun lisäksi aerobiseen treeniin crosstrainerilla ja kuntopyörällä. Itsenäisyyspäivänä kokeilin 35 minuutin juoksulenkkiä eikä nilkassa tuntunut enää jomotusta, lepo oli jeesannut.
  
Hotellin uima-allas oli suuri muttei muotonsa vuoksi soveltunut hyvin matkauintiin. Tekniikkaharjoitteluun se oli kuitenkin oikein passeli, käden käännöksiä ehti tehdä yhden jos toisenkin. Muuten tarjolla oli monipuolinen aktiviteettivalikoima, päivittäin oli mahdollisuus kokeilla mm. ilmakivääri- ja jousiammuntaa, zumbaa, vesijumppaa ja pilatesta.


Kävimme myös tiedustelemassa Las Palmasin maratonmaisemia.

Vajaaksi jääneelle lomaltapaluuviikolle osui monenlaista menoa: pikkujoulut, lauluyhtye Rajattoman joulukonsertti, teekkareiden musiikkinäytelmä Nääspeksi, kummilapsen synttärit sekä stand-up -keikka. Liikuntaa mahdutin mukaan vain vähän ja ehkä hyvä niin. Perjantaina ihmettelin kun pyörätreeni ei millään lähtenyt käyntiin, olo oli niin nuutunut, että luovutin parinkymmenen minuutin jälkeen. Seuraavana iltana olinkin jo tehokkaassa reilun vuorokauden kestäneessä kuumeflunssassa, jota puolestaan seurasi viikon kestänyt poskiontelontulehdus.


Omstart!

Aloitin sairaustauon jälkeen liikunnan kevennetyillä juoksuharkoilla ja muutenkin maltillisin määrin lähisalilla käyden. Jouluviikko ja vuodenvaihteen aika menivät kotosalla ollen ja välillä vähän treenaten. Vuoden 2014 viimeisen kuukauden liikunnat (yhteensä 11 h 10 min) kuluivat näin:

  • sali 2 h 55 min, lihaskuntopiiri 1 h 35 min
  • crosstrainer 1 h, pyöräily 55min, soutu 1 h 15 min
  • juoksutekniikkaharkat 1 h 50 min, juoksu 1 h 40 min
 
Kuntosali jouluaamuna.

Viime kuun yllättävä pakkolepo toi kyllä lisää intoa tämän vuoden liikuntoihin! Pikkuhiljaa voikin jo kurkata tapahtumakalentereihin ja tarkemmin miettiä, mitä tehdä, missä ja milloin.