lauantai 23. elokuuta 2014

Matkalla Valvatuksen rannalle: Finntriathlon Joroinen puolimatka 19.7.2014


Joroisten puolimatka valikoitui ensimmäiseksi kisakseni käytännön syistä: pääsisin yöpymään perheeni luona ja sukuloimaan muutenkin samalla reissulla. Kisan pitkän historian perusteella oletin järjestelyidenkin olevan sujuvat.

Valmistautuminen lähti käyntiin kisaviikon tiistai-iltana aloitetulla tankkauksella. Jo siinä vaiheessa kisapäivästä näytti tulevan helteinen ja nautinkin aimo annokset valmentajan sekoittamaa tankkausjuomaa, jota myös taikajuomaksi kutsutaan. Lisäsin hiilihydraattien määrää myös syömällä tavallista enemmän hedelmiä, leipää, pastaa ja puuroa. Perjantaina join muun tankkauksen päälle vielä muutaman litran erittäin laimeaa urheilujuomaa.


Kisaviikolla en enää harjoitellut.  Yritin maanantaina käydä viimeisellä lyhyellä juoksulenkillä, mutta kilometrin jälkeen alkaneen kivuliaan kylkipistoksen takia päätin palata kotiin ja vain levätä.

Perjantai-iltapäivällä täyteen lastattu auto suunnattiin kohti Savoa. Pitkän ajomatkan lisäksi olotila oli nuupahtanut edellispäiväisen, yllätyksenä tulleen ja myöhään menneen Pori Jazz –reissun vuoksi. Kisainfon kuuntelu, kilpailijapaketin nouto, tavaroiden tarroitus ja pussitus, vaihtopussien kuljetus, geelien teippaaminen pyörään ja pyörän katsastus menivätkin ohuessa sumussa. Etukäteen triathlonia harrastavan ystävän kanssa laadittu tarkistuslista ja mieheni apu tulivat tarpeen.



Ei 'seek and destroy' vaan 'tarroita ja pussita'.
Huomisen erikoisannos: Geelilounas.

Väsymyksen ansiosta nukuin lauantain vastaisen yön kuin tukki, eikä jännitys kasvanut ylivoimaiseksi kisa-aamunakaan. Kunnon aamupalan ja aurinkovoiteen levittämisen jälkeen lähdin siskoni ystävän kyydillä Joroisten Teboilille, josta kilpailijakuljetus vei Valvatus-järvelle. Ilma oli todella lämmin jo aamulla, joten yritin pysyä uinnin lähdön odotusajan mahdollisimman viileänä. Istuin varjossa, pidin märkää pikkupyyhettä pään ja niskan päällä ja tein pienen pulahduksen järvessä. Nappasin yhden geelin odotellessa. Huomasin myös pari puutetta lämmittelypussini sisällössä: ensi kerralla mukaan täytyy ottaa aurinkolasit ja hattu.


Viisi minuuttia ennen uinnin starttia iski epämieluisa yllätys: olin hävittänyt uimalasini! Laskin ne hetkeksi maahan laittaessani uimalakin päähän, eikä niitä enää löytynyt väenpaljoudessa. Juoksin nopeasti lämmittelypussirekalle, nappasin varauimalasini ja juoksin suoraan uinnin lähtökarsinaan. Onneksi varustepussiani ei ollut vielä siirretty muualle.



Nyt jo vähän jänskättää.

Lähdin suosiolla uimaan ikäryhmäni joukon perältä, koska tiesin vauhtini olevan hidas. Alkuun tuntui hieman epävarmalta, pysyykö chip-nauha nilkassa kiinni potkuissa, mutta eipä sitä pystynyt enää kiristämään. Päällimmäinen tunne uintiosuuden aikana oli ärsytys: vesi tuntui märkäpuku päällä liian lämpimältä, aivan kuin olisi kylpyammeessa räpiköinyt. Tuuli oli sentään vähäinen, toisin kuin edellisvuoden kisassa.


Tekniikkani oli ylipäätään huono. Käytin luvattoman paljon rintauintia suunnistamiseen, mistä huolimatta ylimääräistä uintimatkaa tuli paljon. Sainpahan ainakin uida omassa rauhassa. Potkin myös liikaa: pohkeissa alkoi tuntua pientä suonenvetoa, mikä kannusti käsien varaan siirtymiseen. Oli mahtavaa nähdä lopulta rantautumisalueen oranssi portti. Uintiin aikaa kului 44:52. Kaksi viikkoa aiemmin harjoituskisassa samaan matkaan samalla reitillä meni 43 minuuttia – tuolloin uin mielestäni rauhallisesti ja paremmalla tekniikalla. Silloin veden lämpötila oli tietty noin viisi astetta matalampi.


Ensimmäisen suoran välipoiju.

Otin molemmat vaihdot verkkaisesti. Kisatavoitteenani oli päästä maaliin ennen ajanoton lopettamista, joten vaihtoajat eivät siinä paljon painaneet. Nousin järvestä, nappasin vaihtopussin narikasta, kipitin vaihtoalueelle, riisuin märkäpuvun, lasit ja lakin ja pussitin ne. Ammattilaisethan nappasivat lakin pois päästä jo järvessä, jolloin he saivat pään viilennettyä ennen pyöräilyyn lähtöä. Söin minienergiapatukan ja join puoli litraa laimeaa urheilujuomaa. Sitten sukat ja pyöräilykengät jalkaan, kypärä sekä aurinkolasit päähän ja menoksi! Ensimmäiset tutut kannustajat bongasin taluttaessani pyörää lähtöpaikalle. T1-vaihtoon sain uppoamaan kahdeksan minuuttia.



Pyöräni Leksa valmiina lähtöön.

Olin ajanut noin kilometrin, kun kuului ”klonks”: pyörästäni putosi pumppu, joka vieri ojan pohjalle. Ensi kerralla kiinnitän pumpun runkoon tarranauhojen sijaan vaikka teipillä. En kyllä rehellisesti sanottuna usko, että olisin osannut korjata puhjenneen renkaan, vaikka pumppu olisikin ollut mukana. Ensimmäiset neljä kilometriä tuntuivat ehkä raskaimmilta, Teboilin kääntöpaikan jälkeen ajoon alkoi tottua.


Sää jatkui aurinkoisena ja helteisenä, joten pidin energiansaannin tasaisena. Join urheilujuomaa tai vettä kymmenen minuutin välein ja otin geelin puolen tunnin välein. Juonnin yhteydessä kaadoin usein myös vettä päähäni. Geelien käytössä häiritsi hieman tahmaiseksi tullut käsi, juomapullo nestemäisellä geelillä täytettynä voisi olla varteenotettava vaihtoehto. Huoltopisteiden käyttö sujui ongelmitta, mikä oli iloinen yllätys. Etukäteen mietin, kuinka hyvin pullot pysyisivät hyppysissäni tällä silmä-käsi-koordinaatiolla, joka minulla on.


Matka sujui hitaalla vakiovauhdillani, keskinopeus oli vain 26 km/h. Sykkeeni oli korkealla niin kuin aina: kun kurkkasin ranteesta, onko aika ottaa energiaa tai nestettä, sykelukema huiteli usein 155:n kieppeillä. Kun jalkoja alkoi hapottaa, rullasin alamäen vapaalla. Muuten yritin hyödyntää ”ilmaisen vauhdin” vaihtamalla ison vaihteen ja polkemalla nekin. Ylämäissä vauhti vastaavasti hiipui ja joskus jopa hyytyi. Kannustus oli loistavaa: reitin varrella oli paljon paikallisia katsomassa kisaa, ja oman seuran itselle tuntemattomatkin jäsenet tsemppasivat kovasti ohi pyöräillessään. Seuran helposti tunnistettavalla kisapuvulla olikin yllättävä lisäetu.


Pyörä on heikoin lajini, ja pisin ajamani lenkki ennen Joroista oli 61 kilometriä. Yritin ehkäistä jumeja ajamalla kisassa välillä yläasennosta ja oikomalla selkääni. Pyöräni matkamittarin mukaan reitti oli lähempänä 92 kuin 90 kilometriä, mutta joka tapauksessa saavuin T2-alueelle käytettyäni pyöräilyyn aikaa 3:26:49. Isovarpaani ulkosyrjä oli kipeytynyt kengän tarraremmin oltua liian tiukalla, mutta kipu ei onneksi tuntunut juostessa.



Lämpötila juoksuosuudelle lähtiessä.

T2-vaihtoon tullessani fiilis oli korkealla: selvisin pyöräilystä! Hyppäsin pyörän päältä pois, etsin sen paikan säilytystangolta ja suuntasin Urheilutalon sisälle viimeistä vaihtopussia kohti. Vajaan seitsemän minuutin vaihdon aikana heitin kypärän ja pyöräkengät pussiin, suoristin sukat ja vaihdoin norminauhalliset lenkkarit jalkaan. Olin kokeillut pikalukkonauhoja aiemmin, mutta kengät eivät tuntuneet tarpeeksi jämäköiltä niillä nauhoitettuina.

 
Nappasin annospussillisen magnesiumia kramppeja ehkäisemään ja heitin kaiken varalta särkylääkettä, glukoosi- ja suolatabletteja yms. sisältävän pikkupussin kisapuvun taskuun. Vyötärölle napsautin geeleillä lastatun SPIbeltin. Se sai kuitenkin jäädä matkasta ensimmäisen juoksukierroksen jälkeen, kun huomasin geelejä jaettavan huoltopisteillä.


Enää puolimaraton jäljellä.

Juoksuun lähtiessä ihmettelin jalkojeni kuntoa: tuntui kuin alla ei olisi ollut pyöräilyä ollenkaan. Normaalisti juoksuni tuntuu pyöräilyn jälkeen tökkivältä, mutta ehkä jalat ehtivät palautua pitkään kestäneen vaihdon aikana. Siitä huolimatta kävelin suosiolla maalialueen jälkeisen ylämäen, jotta krampit eivät iskisi heti alkuun.


Ensimmäisen kierroksen ajan aurinko porotti tukalasti kirkkaalta taivaalta. Sykkeeni oli välillä 160-165, mikä on kuitenkin matala verrattuna omiin juoksukisasykkeisiini. Jatkoin itseni viilentämistä juoksemalla huoltopisteen vesiseinämän läpi, kaatamalla välillä vettä päähän ja hyödyntämällä paikallisten vapaaehtoisesti järjestämät vesiletkusuihkutukset. Näiden keinojen haitta oli lenkkareiden kastuminen läpimäriksi, mutta viilennys oli sen arvoista.


Olo tuntui koko ajan hyvältä: moikkailin tuttuja katsojia, kiitin huoltopalveluista ja juttelin silloin tällöin muiden juoksijoiden kanssa. Yleisön kannustus oli edelleen mahtavaa, erityisen hienolta tuntui kuulla mieheni ja siskoni kannustushuudot sekä antaa ohi mennessä high five –käsiläpsy kummipojalleni. Ainoa epämukavuus tässä vaiheessa oli pyöräilyssä kipeytynyt vasen kylki, joka juili koko ajan ikävästi. Onneksi mieheni toi toisen kierroksen alussa jäitä. Alun perin niillä oli tarkoitus vain laskea kropan lämpötilaa, mutta keksin siirtää osan niistä kisapuvun sisällä jomottavan kyljen kohdalle ja pian kipu laantui.



Päivän reippain kannustaja.

Huoltopisteiden tarjoilu toimi hyvin. Ensimmäisellä kierroksella otin energiajuomaa, mutta siirryin sen jälkeen veteen, jottei vatsa menisi niin herkästi sekaisin. Otin evääksi tuntemuksen mukaan vaihtelevasti appelsiini- ja banaanilohkoja, suolakurkkupaloja, suolaa ja glukoositabletteja. Makeat energiageelit alkoivat pikkuhiljaa tökkiä, mutta sain niitäkin alas muutaman.



Maalialueella oli joka kierroksella hyvä tunnelma. (Kuva: Timo Kananoja)


Toisella kierroksella aurinko meni pilveen, mikä helpotti juoksua. Sykkeet pysyivät loppumatkan tasolla 150-155 eivätkä ne siitä nousseet, vaikka yritin kiristää vauhtia. Toisessa pohkeessani alkoi tuntua kramppailua, jolloin hidastin tahtia hetkeksi. Kolmannella kierroksella molemmat pohkeet kramppasivat välillä yhtä aikaa, ja tällöin vaihdoin aina vähäksi aikaa kävelyyn.


Maalissa muttei finaalissa.

Maalisuoralla kuulin seurakavereiden ”Hyvä Riikka!”-huudot ja otin pienen loppukirin. Juoksuun meni aikaa 2:18:40, jolloin kisan kokonaisajaksi muodostui 6:45:22. Olo oli uskomattoman hyvä, paljon pahemmalta yleensä tuntuu, kun saavun maaliin tavallisen puolimaratonin jälkeen. Palautin chipin, kävin hakemassa maaliintulopaidan, vaihdoin pikaiset kisakokemukset tuttujen kanssa ja hain vähän syötävää ja juotavaa toipumisalueelta. Pyörän ja varusteiden noudon jälkeen lähdin suihkuun majapaikkaani.

Selvisin vähin vaurioin: jalat tuntuivat tönköiltä ja asusta oli tullut pienet hiertymät. Missään vaiheessa kisaa ei sattunut liikaa eikä väsymys tuntunut pahalta. Hitaasti kun meni, niin hyvin jaksoi. Tankkaus, kisanaikainen energian ja nesteen ottaminen sekä kropan viilennys onnistuivat todella hyvin, helle ei ollutkaan niin paha kuin odotin. En edes palanut tällä kertaa.


Illalla mieli pyöri ylikierroksilla ja jonkin aikaa oli vaikea saada unta. Siinäkö se oli, läpäisinkö puolimatkan triathlonin näin vähällä harjoittelulla? Menin vain niin rauhallisesti, että kisa tuntui mukavalta. Seuraavalle kerralle asetan luultavasti aikatavoitteen, jota varten täytyy treenata paljon enemmän ja kehittää tekniikkaa. Pyöräilyvauhdin nostaminen on ykkösenä ”to do” -listallani.

2 kommenttia:

  1. Taidat olla kestävyysurheilija-ainesta! Hieno debyytti puolimatkalla :)

    VastaaPoista