sunnuntai 31. elokuuta 2014

Tampere Maraton 10 km 30.8.2014

Nyt on ensimmäinen kisakymppi juostu alta pois. Kisanumeron hain Koskikeskuksesta jo perjantaina, muttei kisakansliassa näyttänyt olevan ruuhkaa lauantaiaamunakaan. Juoksuvarustus aiheutti hieman arpomista: laittaako 13 asteen puolipilvisessä säässä pitkä- vai lyhytlahkeiset ja -hihaiset vaatteet? Päädyin lyhyisiin versioihin eikä kyllä paleltanut, startin odottamista lukuun ottamatta.

Kisanumeroa ja ajanottochipiä hakemassa.

Juoksun lähtö oli klo 12, joten aamulla oli sopivasti aikaa syödä riittävän runsas, muttei liian raskas aamupala. Tällä kertaa sain kisaseuraksi mieheni, joka osallistui juoksutapahtumaan ensimmäistä kertaa itse juoksijana. Aiemmin hän on ollut mukana monta kertaa huoltomiehenä ja valokuvaajana. Kisapaikalle menimme kätevästi bussilla.


Ei mikään 'Breakfast of champions'.
Nelineloset ja kolmeysit bussia odottamassa.

Jätimme lämmittelyvaatteet ja muut tavarat Ratinan stadionin kisakeskukseen säilytykseen ja siirryimme kympin lähtöpaikalle Ratinan sillan alle. Alkulämmittelyjen jälkeen olikin jo aika siemaista energiageeli ja ryhmittyä lähtöjonoon. Kympin juoksijoita oli noin 120, joten ruuhkaa ei syntynyt.


Ilmassa keskisuuren urheilujuhlan tuntua.

Kisareitti kulki tutuissa maisemissa Hatanpäällä, Vihilahdessa ja Rantaperkiössä aiemman kotimme lähellä. Suuria korkeuseroja ei ollut. Ensimmäiset kolme kilometriä juoksu oli hieman tahmeaa mutta kolmannesta seitsemänteen kilometriin askel tuntui rullaavan hyvin. Seitsemännen kilometrin jälkeen väsymys alkoi tuntua ja hengityskin vinkui välillä. Huoltopisteillä hörppäsin molemmilla kerroilla mukillisen urheilujuomaa. Vasen lenkkarini hiersi hieman nilkasta mutta muita ongelmia ei ollut.


Kokeilin tässä kisassa uutta taktiikkaa: aiemmin olen seurannut juoksuun kulunutta aikaa jokaisen kilometritolpan kohdalla, mutta tällä kertaa en katsonut kelloa kertaakaan vaan seurasin vain sykettä. Seuramme valmentaja ehdotti, että pitäisin kisassa sykkeen 175:essä ja kiristäisin lopussa 180:een, jos pystyn. Keskisykkeeni olikin 175 huipun käydessä 185:ssä.


Stadionilla tultiin maaliin tai lähdettiin uudelle kierrokselle.

Loppuaikani oli 53:13. Olen tyytyväinen siihen, sillä tavoitteeni oli alittaa 55 minuuttia. En ole nopea juoksija ja juoksenkin mieluummin pitkän matkan rauhallisesti kuin lyhyen matkan kovaa. Jäi kuitenkin tuntemus, että kisan aikana olisi ollut ihan pikkuisen varaa kiristää vauhtia. Siksi ohuesti harmittaa, että naisten sarjan 11. sija jäi 11 sekunnin päähän. Mieheni juoksu meni hyvin: hän alitti 50 minuuttia, vaikkei ollut pystynyt treenaamaan kisaa varten flunssaviikkojen takia.

Kisassa juostiin kympin lisäksi maraton ja puolimaraton, ja tapahtuma olikin ansiokkaasti järjestetty: talkooväki jaksoi kannustaa ja heitä oli niin paljon, ettei ollut vaaraa eksyä reitiltä. Katsojia ei matkan varrella juurikaan näkynyt. Mukava lisä oli maaliin tulleille järjestetty kahvitus herkkuineen. Voisin osallistua tähän tapahtumaan toistekin!

tiistai 26. elokuuta 2014

Palautumista ja himmailua

Puolimatkasta palautumisen aloitin kisapäivän iltana pienimuotoisella venyttelyllä ja kylmägeelin levityksellä. Sunnuntaina kävely tuntui jäykältä, mutta pahemmassa kunnossa jalat ovat joskus olleet juoksutekniikkatreenien jälkeen. Jatkoin venyttelyä vielä parin päivän ajan. Maanantaina asuntomessuilla kulku oli jo melko normaalia, vain talojen portaita alas mennessä tuntui reisissä.

Olin tarkoituksella jättänyt pari päivää toipumisaikaa kisojen jälkeen lähtiessäni lomamatkalle vasta keskiviikkoaamuna. Kolmen lomaviikon aikana tuli käveltyä paljon, kevyesti kymmenen-kaksitoista kilometriä päivässä. Salilla kävin ehkä kerran viikossa ja muutenkin liikunta rajoittui minigolfin ja meripulikoinnin kaltaisiin harjoituksiin. Nizzan aallot olivat sen verran hurjat, että nostan hattua paikallisen Ironmanin läpäisijöille.

Minigolfia Luxemburgissa.


Illalla Nizzassa oli tyynempää.

 Loman jälkeen starttasi niin sanottu himmailukausi. Triathlonseuran harjoitukset alkavat vasta syyskuun puolella ja nyt onkin hyvä tilaisuus nostaa treenimääriä vähitellen. Elokuun kolmena viimeisenä viikkona olen liikkunut noin neljä tuntia viikossa. Maanantaisin ohjelmassa on ollut juoksutekniikkaharkat. Muutoin olen tehnyt viikoittain pari lyhyttä juoksulenkkiä ja salivierailua. Kunnianhimoiset pyörällä töihin  -suunnitelmat vesittyivät sateisten ukkosviikkojen aikana.


Uusi maksimisyke juoksuharkkojen jälkeen.

 

Pienimuotoisena väliprojektina olen treenannut minulle ensimmäiseen kympin juoksutapahtumaan, joka järjestetään Tampere Maratonin yhteydessä tänä lauantaina. Pyysin etäapuvalmentaja Japelta kahden viikon ohjelman, jonka mukaan olen mennyt. Harjoituksena on ollut mm. 400 metrin vetoja. Rankkasateen vuoksi tein vedot Pirkkahallissa (siis ”Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa”). Lentopalloturnauksen vuoksi hallissa ei ollut muita treenaajia. Olisin kyllä kaivannut kirittäjää seuraksi, sillä en saanut sykkeitä tarpeeksi korkealle. Seuraavana päivänä työkaveri muistutti, että Pirkkahallin ratahan on vain 300-metrinen…


Baana auki.

Lähden juoksemaan kymppiä kovana harjoituksena, nyt selviää tämänkin matkan lähtötaso. Lauantaista tulee varmasti kiva päivä, toivon vain, että tämänhetkiset erinäiset jumit aukenevat siihen mennessä.

lauantai 23. elokuuta 2014

Matkalla Valvatuksen rannalle: Finntriathlon Joroinen puolimatka 19.7.2014


Joroisten puolimatka valikoitui ensimmäiseksi kisakseni käytännön syistä: pääsisin yöpymään perheeni luona ja sukuloimaan muutenkin samalla reissulla. Kisan pitkän historian perusteella oletin järjestelyidenkin olevan sujuvat.

Valmistautuminen lähti käyntiin kisaviikon tiistai-iltana aloitetulla tankkauksella. Jo siinä vaiheessa kisapäivästä näytti tulevan helteinen ja nautinkin aimo annokset valmentajan sekoittamaa tankkausjuomaa, jota myös taikajuomaksi kutsutaan. Lisäsin hiilihydraattien määrää myös syömällä tavallista enemmän hedelmiä, leipää, pastaa ja puuroa. Perjantaina join muun tankkauksen päälle vielä muutaman litran erittäin laimeaa urheilujuomaa.


Kisaviikolla en enää harjoitellut.  Yritin maanantaina käydä viimeisellä lyhyellä juoksulenkillä, mutta kilometrin jälkeen alkaneen kivuliaan kylkipistoksen takia päätin palata kotiin ja vain levätä.

Perjantai-iltapäivällä täyteen lastattu auto suunnattiin kohti Savoa. Pitkän ajomatkan lisäksi olotila oli nuupahtanut edellispäiväisen, yllätyksenä tulleen ja myöhään menneen Pori Jazz –reissun vuoksi. Kisainfon kuuntelu, kilpailijapaketin nouto, tavaroiden tarroitus ja pussitus, vaihtopussien kuljetus, geelien teippaaminen pyörään ja pyörän katsastus menivätkin ohuessa sumussa. Etukäteen triathlonia harrastavan ystävän kanssa laadittu tarkistuslista ja mieheni apu tulivat tarpeen.



Ei 'seek and destroy' vaan 'tarroita ja pussita'.
Huomisen erikoisannos: Geelilounas.

Väsymyksen ansiosta nukuin lauantain vastaisen yön kuin tukki, eikä jännitys kasvanut ylivoimaiseksi kisa-aamunakaan. Kunnon aamupalan ja aurinkovoiteen levittämisen jälkeen lähdin siskoni ystävän kyydillä Joroisten Teboilille, josta kilpailijakuljetus vei Valvatus-järvelle. Ilma oli todella lämmin jo aamulla, joten yritin pysyä uinnin lähdön odotusajan mahdollisimman viileänä. Istuin varjossa, pidin märkää pikkupyyhettä pään ja niskan päällä ja tein pienen pulahduksen järvessä. Nappasin yhden geelin odotellessa. Huomasin myös pari puutetta lämmittelypussini sisällössä: ensi kerralla mukaan täytyy ottaa aurinkolasit ja hattu.


Viisi minuuttia ennen uinnin starttia iski epämieluisa yllätys: olin hävittänyt uimalasini! Laskin ne hetkeksi maahan laittaessani uimalakin päähän, eikä niitä enää löytynyt väenpaljoudessa. Juoksin nopeasti lämmittelypussirekalle, nappasin varauimalasini ja juoksin suoraan uinnin lähtökarsinaan. Onneksi varustepussiani ei ollut vielä siirretty muualle.



Nyt jo vähän jänskättää.

Lähdin suosiolla uimaan ikäryhmäni joukon perältä, koska tiesin vauhtini olevan hidas. Alkuun tuntui hieman epävarmalta, pysyykö chip-nauha nilkassa kiinni potkuissa, mutta eipä sitä pystynyt enää kiristämään. Päällimmäinen tunne uintiosuuden aikana oli ärsytys: vesi tuntui märkäpuku päällä liian lämpimältä, aivan kuin olisi kylpyammeessa räpiköinyt. Tuuli oli sentään vähäinen, toisin kuin edellisvuoden kisassa.


Tekniikkani oli ylipäätään huono. Käytin luvattoman paljon rintauintia suunnistamiseen, mistä huolimatta ylimääräistä uintimatkaa tuli paljon. Sainpahan ainakin uida omassa rauhassa. Potkin myös liikaa: pohkeissa alkoi tuntua pientä suonenvetoa, mikä kannusti käsien varaan siirtymiseen. Oli mahtavaa nähdä lopulta rantautumisalueen oranssi portti. Uintiin aikaa kului 44:52. Kaksi viikkoa aiemmin harjoituskisassa samaan matkaan samalla reitillä meni 43 minuuttia – tuolloin uin mielestäni rauhallisesti ja paremmalla tekniikalla. Silloin veden lämpötila oli tietty noin viisi astetta matalampi.


Ensimmäisen suoran välipoiju.

Otin molemmat vaihdot verkkaisesti. Kisatavoitteenani oli päästä maaliin ennen ajanoton lopettamista, joten vaihtoajat eivät siinä paljon painaneet. Nousin järvestä, nappasin vaihtopussin narikasta, kipitin vaihtoalueelle, riisuin märkäpuvun, lasit ja lakin ja pussitin ne. Ammattilaisethan nappasivat lakin pois päästä jo järvessä, jolloin he saivat pään viilennettyä ennen pyöräilyyn lähtöä. Söin minienergiapatukan ja join puoli litraa laimeaa urheilujuomaa. Sitten sukat ja pyöräilykengät jalkaan, kypärä sekä aurinkolasit päähän ja menoksi! Ensimmäiset tutut kannustajat bongasin taluttaessani pyörää lähtöpaikalle. T1-vaihtoon sain uppoamaan kahdeksan minuuttia.



Pyöräni Leksa valmiina lähtöön.

Olin ajanut noin kilometrin, kun kuului ”klonks”: pyörästäni putosi pumppu, joka vieri ojan pohjalle. Ensi kerralla kiinnitän pumpun runkoon tarranauhojen sijaan vaikka teipillä. En kyllä rehellisesti sanottuna usko, että olisin osannut korjata puhjenneen renkaan, vaikka pumppu olisikin ollut mukana. Ensimmäiset neljä kilometriä tuntuivat ehkä raskaimmilta, Teboilin kääntöpaikan jälkeen ajoon alkoi tottua.


Sää jatkui aurinkoisena ja helteisenä, joten pidin energiansaannin tasaisena. Join urheilujuomaa tai vettä kymmenen minuutin välein ja otin geelin puolen tunnin välein. Juonnin yhteydessä kaadoin usein myös vettä päähäni. Geelien käytössä häiritsi hieman tahmaiseksi tullut käsi, juomapullo nestemäisellä geelillä täytettynä voisi olla varteenotettava vaihtoehto. Huoltopisteiden käyttö sujui ongelmitta, mikä oli iloinen yllätys. Etukäteen mietin, kuinka hyvin pullot pysyisivät hyppysissäni tällä silmä-käsi-koordinaatiolla, joka minulla on.


Matka sujui hitaalla vakiovauhdillani, keskinopeus oli vain 26 km/h. Sykkeeni oli korkealla niin kuin aina: kun kurkkasin ranteesta, onko aika ottaa energiaa tai nestettä, sykelukema huiteli usein 155:n kieppeillä. Kun jalkoja alkoi hapottaa, rullasin alamäen vapaalla. Muuten yritin hyödyntää ”ilmaisen vauhdin” vaihtamalla ison vaihteen ja polkemalla nekin. Ylämäissä vauhti vastaavasti hiipui ja joskus jopa hyytyi. Kannustus oli loistavaa: reitin varrella oli paljon paikallisia katsomassa kisaa, ja oman seuran itselle tuntemattomatkin jäsenet tsemppasivat kovasti ohi pyöräillessään. Seuran helposti tunnistettavalla kisapuvulla olikin yllättävä lisäetu.


Pyörä on heikoin lajini, ja pisin ajamani lenkki ennen Joroista oli 61 kilometriä. Yritin ehkäistä jumeja ajamalla kisassa välillä yläasennosta ja oikomalla selkääni. Pyöräni matkamittarin mukaan reitti oli lähempänä 92 kuin 90 kilometriä, mutta joka tapauksessa saavuin T2-alueelle käytettyäni pyöräilyyn aikaa 3:26:49. Isovarpaani ulkosyrjä oli kipeytynyt kengän tarraremmin oltua liian tiukalla, mutta kipu ei onneksi tuntunut juostessa.



Lämpötila juoksuosuudelle lähtiessä.

T2-vaihtoon tullessani fiilis oli korkealla: selvisin pyöräilystä! Hyppäsin pyörän päältä pois, etsin sen paikan säilytystangolta ja suuntasin Urheilutalon sisälle viimeistä vaihtopussia kohti. Vajaan seitsemän minuutin vaihdon aikana heitin kypärän ja pyöräkengät pussiin, suoristin sukat ja vaihdoin norminauhalliset lenkkarit jalkaan. Olin kokeillut pikalukkonauhoja aiemmin, mutta kengät eivät tuntuneet tarpeeksi jämäköiltä niillä nauhoitettuina.

 
Nappasin annospussillisen magnesiumia kramppeja ehkäisemään ja heitin kaiken varalta särkylääkettä, glukoosi- ja suolatabletteja yms. sisältävän pikkupussin kisapuvun taskuun. Vyötärölle napsautin geeleillä lastatun SPIbeltin. Se sai kuitenkin jäädä matkasta ensimmäisen juoksukierroksen jälkeen, kun huomasin geelejä jaettavan huoltopisteillä.


Enää puolimaraton jäljellä.

Juoksuun lähtiessä ihmettelin jalkojeni kuntoa: tuntui kuin alla ei olisi ollut pyöräilyä ollenkaan. Normaalisti juoksuni tuntuu pyöräilyn jälkeen tökkivältä, mutta ehkä jalat ehtivät palautua pitkään kestäneen vaihdon aikana. Siitä huolimatta kävelin suosiolla maalialueen jälkeisen ylämäen, jotta krampit eivät iskisi heti alkuun.


Ensimmäisen kierroksen ajan aurinko porotti tukalasti kirkkaalta taivaalta. Sykkeeni oli välillä 160-165, mikä on kuitenkin matala verrattuna omiin juoksukisasykkeisiini. Jatkoin itseni viilentämistä juoksemalla huoltopisteen vesiseinämän läpi, kaatamalla välillä vettä päähän ja hyödyntämällä paikallisten vapaaehtoisesti järjestämät vesiletkusuihkutukset. Näiden keinojen haitta oli lenkkareiden kastuminen läpimäriksi, mutta viilennys oli sen arvoista.


Olo tuntui koko ajan hyvältä: moikkailin tuttuja katsojia, kiitin huoltopalveluista ja juttelin silloin tällöin muiden juoksijoiden kanssa. Yleisön kannustus oli edelleen mahtavaa, erityisen hienolta tuntui kuulla mieheni ja siskoni kannustushuudot sekä antaa ohi mennessä high five –käsiläpsy kummipojalleni. Ainoa epämukavuus tässä vaiheessa oli pyöräilyssä kipeytynyt vasen kylki, joka juili koko ajan ikävästi. Onneksi mieheni toi toisen kierroksen alussa jäitä. Alun perin niillä oli tarkoitus vain laskea kropan lämpötilaa, mutta keksin siirtää osan niistä kisapuvun sisällä jomottavan kyljen kohdalle ja pian kipu laantui.



Päivän reippain kannustaja.

Huoltopisteiden tarjoilu toimi hyvin. Ensimmäisellä kierroksella otin energiajuomaa, mutta siirryin sen jälkeen veteen, jottei vatsa menisi niin herkästi sekaisin. Otin evääksi tuntemuksen mukaan vaihtelevasti appelsiini- ja banaanilohkoja, suolakurkkupaloja, suolaa ja glukoositabletteja. Makeat energiageelit alkoivat pikkuhiljaa tökkiä, mutta sain niitäkin alas muutaman.



Maalialueella oli joka kierroksella hyvä tunnelma. (Kuva: Timo Kananoja)


Toisella kierroksella aurinko meni pilveen, mikä helpotti juoksua. Sykkeet pysyivät loppumatkan tasolla 150-155 eivätkä ne siitä nousseet, vaikka yritin kiristää vauhtia. Toisessa pohkeessani alkoi tuntua kramppailua, jolloin hidastin tahtia hetkeksi. Kolmannella kierroksella molemmat pohkeet kramppasivat välillä yhtä aikaa, ja tällöin vaihdoin aina vähäksi aikaa kävelyyn.


Maalissa muttei finaalissa.

Maalisuoralla kuulin seurakavereiden ”Hyvä Riikka!”-huudot ja otin pienen loppukirin. Juoksuun meni aikaa 2:18:40, jolloin kisan kokonaisajaksi muodostui 6:45:22. Olo oli uskomattoman hyvä, paljon pahemmalta yleensä tuntuu, kun saavun maaliin tavallisen puolimaratonin jälkeen. Palautin chipin, kävin hakemassa maaliintulopaidan, vaihdoin pikaiset kisakokemukset tuttujen kanssa ja hain vähän syötävää ja juotavaa toipumisalueelta. Pyörän ja varusteiden noudon jälkeen lähdin suihkuun majapaikkaani.

Selvisin vähin vaurioin: jalat tuntuivat tönköiltä ja asusta oli tullut pienet hiertymät. Missään vaiheessa kisaa ei sattunut liikaa eikä väsymys tuntunut pahalta. Hitaasti kun meni, niin hyvin jaksoi. Tankkaus, kisanaikainen energian ja nesteen ottaminen sekä kropan viilennys onnistuivat todella hyvin, helle ei ollutkaan niin paha kuin odotin. En edes palanut tällä kertaa.


Illalla mieli pyöri ylikierroksilla ja jonkin aikaa oli vaikea saada unta. Siinäkö se oli, läpäisinkö puolimatkan triathlonin näin vähällä harjoittelulla? Menin vain niin rauhallisesti, että kisa tuntui mukavalta. Seuraavalle kerralle asetan luultavasti aikatavoitteen, jota varten täytyy treenata paljon enemmän ja kehittää tekniikkaa. Pyöräilyvauhdin nostaminen on ykkösenä ”to do” -listallani.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Triathlonia jo vuodesta 2014

Mutta kuinka päädyin juoksusta triathloniin? Pääsyy lienee sama kuin monilla triathlonin harrastajilla: juoksu on rankka laji, joka kuluttaa niveliä. Kaksi muuta lajia sen ohessa jakavat rasitusta eri osiin kehoa, tuovat monipuolisuutta treeniin ja pitävät harjoittelumielenkiintoa yllä. Toinen syy piilee osittain sanonnassa ”Seura tekee kaltaisekseen”. Lähipiirissäni on muutama aktiivinen triathlonisti ja heidän treeni- ja kisakokemuksiaan kuunnellessa heräsi kiinnostus: ”Pystyisinkö minäkin tuohon?”
 
Liityin loppuvuodesta 2013 nokialaiseen TriathlonTeam226-seuraan ja aloin käydä seuran uintitekniikkaharjoituksissa. Samoihin aikoihin ostin maantiepyörän, jolla aloin ajaa työmatkoja (13 km suuntaansa) aina silloin tällöin, tosin vasta toukokuun alusta lähtien. Taustalla säilyivät juoksuharrastus ja kuntosalilla käynti muutaman kerran viikossa. Olin toki polkenut myös spinningpyörää salilla läpi talven.

Heinäkuu 2014 oli triathlonin suhteen varsinainen itsensä voittamisen kuukausi. Kuun alussa osallistuin Nokialla pidetylle Aqua Plussan avovesiuintikurssille. Vesi oli jäätävän kylmää, mutta niin vain siellä treenattiin peesiuintia, harjoiteltiin yhteislähtöjä ja kokeiltiin kaikenlaista muuta uutta. Suurin hyöty kurssista oli se, etten enää arastellut avovedessä uimista. Uin ensimmäisen kerran matkaa avovedessä tällä kurssilla (puhutaan kuitenkin vain joistain sadoista metreistä kerrallaan).


Avovesiuintikurssilaiset Vihnuksen rannalla (kuva: Tuuli Isomeri/Aqua Plus)

Saman viikon lauantaina osallistuin elämäni ensimmäiseen harjoitustriathlonkisaan. Joroisten Sporttiklubin järjestämässä kisassa uitiin 1,9 km, pyöräiltiin 40 km ja juostiin n. 7,5 km. Itsehän eksyin hieman sekä pyörä- että juoksureitillä, joten kilometrejä tuli jokunen lisää. Kisasta jäi käteen varmuus pidemmän matkan avovesiuintiin sekä auringonpolttama vauhtiraita hartiaan.

Seuraavana maanantaina osallistuin vielä TT226:n lyhyeen harjoituskisaan (300 m / 10 km / 3,5 km) Nokian Linnavuoressa. Päivä oli taas helteinen, jalat olivat raskaat lauantaista mutta tulipahan lisää harjoitusta vaihtoihin. Nimittäin…

Maalissa hyvässä hapessa aikaan 6:45:22.

… Vajaan kahden viikon päässä häämötti ensimmäinen varsinainen triathlonkisani, Finntriathlonin Joroisten puolimatka! Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja todella positiivinen kokemus kaiken kaikkiaan. Puolimatkasta ja siihen valmistautumisesta kerron lisää ensi kerralla.




maanantai 18. elokuuta 2014

Tähän mennessä tapahtunutta

En ole ollut erityisen urheilullinen ihminen. 10-12 -vuotiaana kuuluin uintiseuraan ja kävin harjoituksissa kahdesti viikossa. En kuitenkaan kehittynyt lajissa yhtä nopeasti kuin muut ja kiinnostus loppui. Lukioaikaan kävin ahkerasti lähisalin jumpissa ja spinningeissä, mutta opiskelijaelämän alettua uudessa kaupungissa liikunta jäi pariksi vuodeksi totaalitauolle.

Herättelin liikuntainnostusta vähitellen yliopiston salilla ja uskaltautumalla juoksulenkeille mieheni kanssa. Jälkimmäinen oli kyllä niin tuskaa, että jokaisen lenkin jälkeinen ajatus oli ”Never again”. Juoksu lähti kunnolla rullaamaan vasta, kun osallistuin työpaikan juoksukouluun kesällä 2010. Samana vuonna läpäisin ensimmäinen juoksukisani (Finlandiamarathonin Rantaraitin kierros Jyväskylässä) sekä puolimaratonin (Osmon Superhölkkä Pieksämäellä).


Ensimmäisen maratonin maaliintulo räntäsateessa (Jyväskylä 2012).

Siitä lähtien olen juossut melko säännöllisesti. Juoksutapahtumiin olen osallistunut lähinnä treenausmotivaation vuoksi: täytyy ulkoiluttaa lenkkareita useamman kerran viikossa, jos haluaa päästä hyvissä voimissa maaliin asti. Edellä mainittujen lisäksi olen osallistunut kahteen maratoniin (Jyväskylän Finlandiamarathon 2012 ja 2013) sekä kolmeen puolimaratoniin (Navitas Maraton Varkaudessa 2011 ja 2012 sekä Ideapark-juoksu Lempäälässä 2014).

Uuden mausteen juoksuharrastukseen toi nykyisen työpaikan juoksukerho, jonka painotus on tekniikkaharjoituksissa. Ylämäkivedot, syväkyykkyhypyt, rapukävely – ennen jokaista treeniä on mielenkiintoista arvuutella, mitä valmentaja on tällä kertaa keksinyt kerholaisten päiden (ja reisilihasten) menoksi. Vaikka treenit ovat rankkoja, ne ovat äärimmäisen hyödyllisiä. En saisi tehtyä niitä itsenäisesti, mutta kerhon vertaistuki on yllättävän kannustavaa. Yhdessä myös vertaillaan lihasten jumitusastetta seuraavina päivinä töissä…


Näillä mennään.

Juoksun ohella olen myös käynyt kuntosalilla muutaman kerran viikossa loppuvuodesta 2012 lähtien. Saliharjoitteluni ei kuitenkaan ole ollut tavoitteellista, lähinnä olen ylläpitänyt tukilihasten kuntoa ja käyttänyt juoksumattoa, spinningpyörää ja soutulaitetta aerobiseen harjoitteluun talvikuukausina. Pikkuhiljaa aloin kaivata jotain uutta sisältöä harjoitteluun.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Ruokalusikallinen liikuntaa


Taas uusi triathlonblogi? Netti lienee pullollaan niitä, mutta niiden lukeminen on ollut itselleni sekä hyödyllistä että hauskaa. Työnnän oman lusikkani soppaan kertomalla täällä, miten omat treenit ja kisat sujuvat. Pääasiassa blogi toimii muisti- ja harjoituspäiväkirjana itselleni, mutta kommentit ovat tervetulleita.

Blogin nimi muodostuu nimikirjaimistani sekä halusta saada liikunnasta rutiini elämääni – melkeinpä päivittäinen annos. Tervetuloa mukaan!

Juhannus 2014: Ensimmäistä kertaa avovedessä.